Käsityökouluun kuuluu myös vapaavalintaisia kursseja ja yhdeksi sellaiseksi valitsin modernit paperihimmelit -kurssin. Paperihimmeli tehtiin valkoisesta lahjapaperista rullaamalla paperia grillitikun ympärille ja liimaamalla loppupää kiinni. Eli samalla periaatteella kuin paperihelmiä tehdään. Minä valitsin kuutionmallisen himmelin.
↧
Paperi-himmeli
↧
DIY-liitutaulupallot
Innostuin maalaamaan vanhoja joulupalloja liitutaulumaalilla ja tuli kyllä kivoja. Pari kertaa pitää maalata, että tulee kunnon pinta.
↧
↧
Paperikuuset
Jos joku kaipailee vielä viime hetken askarteluideoita ja ohjeita niin Nurin-kurin ja Projekti Verkaranta blogeissa on hyvät kuvalliset ohjeet näihin ihaniin origami- kuusiin.
Rauhallista Joulunaikaa blogin lukijoille. |
![]() |
↧
Kirjoista
↧
Villasukat
↧
↧
Zigzag -sukat
Nurinkurin blogissa oli kiva zigzag -kaavio, joten pitihän minun se napata ja tikuttaa tokaluokkalaisellekin sukat. Kokeilin tehdä kantapään aina oikein, tuli hierovat kantapäät :) Lankana tuttu ja turvallinen seiska veikka.

↧
Pikainen liitutaulu
Tämän liitutaulun olen tehnyt jo jonkin aikaa sitten ja on esitelty jo Koti Aurorassa blogissani. Liitutaulutarrarullaa olin hillonut jo jonkin aikaa laatikossa. Tarkoitus oli tehdä ikean käyttämättä jääneestä hyllylevystä liitutaulu, mutta olin vain siirtänyt hommaan ryhtymistä. Ihan turhaan. Tämä oli nopea ja helppo projekti. Kaivoin tavarat esille ja 10 minuuttia ja liitutaulu oli valmis.

↧
Dc-fixillä päällystettyjä rasioita
Kävin hakemassa Kodin Terrasta marmorikuvioista dc-fix kontaktimuovia, jolla päällystin muutamia pahvirasioita. Rasiat olivat Iittalan vitriini rasioista jääneitä pahvirasioita sekä tablettitietokoneen pahvinen rasia sekä pringles purkki.
Yllätyin dc-fixin hyvästä laadusta ja helppokäyttöisyydestä. Sitä oli paljon helpompi käyttää kuin tavallisia koulukirjojen päällystämiseen tarkoitettuja kontaktimuoveja.

↧
Saana ja Olli / Novita
Olen miettinyt ja miettinyt mitä teen tämän blogin kanssa, lopetanko päivittämisen vai mitä. Tuntuu turhalta jakaa täällä samoja asioita kuin sisustusblogissani. Toisaalta, täällä on varmasti lukijoita, joita ei sisustus kiinnosta, joten toistaiseksi jatketaan kuitenkin täälläkin.
Olen ihastunut Saanan ja Ollin tekstiileihin ja kun Novitassa oli ohje heidän tyynyyn, se pääsi heti puikoille. Ohjeen sijasta tein tyynyn kuviot harmaalla.
Virkkasin myös pienen korin, johon nappasin kuvion ohjeesta.
Käsityökoulussa meillä on meneillään kehyskudontaprojekti, johon olen myös napannut Saanalta ja Ollilta kuvion. Katsotaan mitä siitä tulee.

↧
↧
Moodboard valuverkosta
↧
Kaapelikelasta pöytä
↧
Pieni pyyntö
Osallistun pihaniksit.fi sivustolla kilpailuun parhaimmasta pihaniksistä. Osallistun sisustusblogini Koti Aurorassa kirjoituksella. Olisin iloinen jos kävisitte antamassa kirjoitukselle äänenne. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan 500 euron lahjakortti taloon.com nettirautakauppaan. Äänestää saa/olisi toivottavaa joka päivä elokuun loppuun asti. Mitä useampana päivänä äänestät, sitä paremmat on voittomahdollisuutesi.
Kiitos äänestäsi!

↧
Satusieniä ja myrkkysieniä
↧
↧